Janne Toivonen eli minä, joka 25 vuoden iälläni edustan Huom!: in nuorta sukupolvea. Päätin vuonna 2009 vaihtaa alaa ja ryhtyä välittäjäksi, sillä kuulemma puheenlahjat sekä hymyni menisivät hukkaan rakennustyömaan pölyssä ja melskeessä. Opiskelin heti ensimmäisen välittäjä vuoteni aikana itselleni KiAT- tutkinnon ja aion myös jatkossa kehittää itseäni kursseilla vaikka olen huomannut, että parhaan kokemuksen saat itse työtä tekemällä. En juo energiajuomia enkä kahvia koska niitä en tarvitse. Teen työtä vaikka 24h/vrk jos on tarvis. Olen mielestäni onnistunut kääntämään nuoren ikäni ja energiani oikealla tavalla juuri tähän ammattiin jossa olen kuin kotonani.
Asun Järvenpäässä, mutta asuntokauppaa olen tehnyt ja tulen tekemään koko uudenmaan alueella. Vapaa aikana käytän viimeiset energiani jääkiekon, jalkapallon ja salibandyn pelaamiseen. Järjestän tietysti aikaa myös kolmelle kauniille ja ihanalle naiselle jotka kuuluvat perheeseeni, eli Helmi ja Wilma mopseille sekä rakkaalle avopuolisolle Lauralle.
Toivottavasti voin palvella nuorella innolla myös teitä…
- ”Japi”