Huom!Ajankohtaista Tiedote

Huom! ketju vahvistuu

26.08.2011
Perinteikäs Huom! Huoneistomarkkinointi palasi Suomen kiinteistönvälitysmarkkinoille toukokuun lopussa. Toiminta laajenee pääkaupunkiseudun lisäksi Mikkeliin ja Lappeenrantaan. Huom! toimii pääosin franchising-toimintamallilla, jossa valtaosa toimistoista on yrittäjävetoisia ja vain osa yhtiön omia.

Perinteikäs Huom! Huoneistomarkkinointi palasi Suomen kiinteistönvälitysmarkkinoille  toukokuun lopussa. Toiminta laajenee pääkaupunkiseudun lisäksi Mikkeliin ja Lappeenrantaan. Huom! toimii pääosin franchising-toimintamallilla, jossa valtaosa toimistoista on yrittäjävetoisia ja vain osa yhtiön omia. 

Realia -konserniin kuuluva Huom! omaa pitkän historian suomalaisessa asuntomarkkinassa. Alun perin Kansallis-Osake-Pankin perustama yhtiö toimi aktiivisena asuntomarkkinan kehittäjänä 1969 alkaen. Huom! –brändi valjastettiin kuitenkin Merita -pankin muodostuksessa toimitilavälitykselle, asunnonvaihdon jäädessä Huoneistokeskuksen nimen alle. Vuonna 1997 Huoneistomarkkinointi myytiin Catellalle, jolta Huom!:n brändi lunastettiin myöhemmin takaisin. 

Kokemusta on taustalla runsaasti; Huom:n kenttäjohtajana toimii Huoneistokeskuksessa mm. aluejohtajana ja liiketoiminnan kehitysjohtajana vaikuttanut Jukka Rantanen ja tällä hetkellä suurimpana yrittäjänä, Huoneistokeskuksessakin aikanaan toiminut, keväällä RE/MAX –toimintamallista luopunut, Suomen Asuntopalvelut Oy:n toimitusjohtaja Jussi Karppinen. Huoneistomarkkinointi Oy:n toimitusjohtaja on Realia -konsernin toimitusjohtaja Risto Kyhälä. 

”Realian tahtotila on tuottaa suomalaisen asuntokaupan parasta palvelua. Keskenään erilaisin toimintakonseptein toimivat brändimme antavat asiakkaille mahdollisuuden valita sopivin palvelumalli. Yhteinen tahtotilamme on saada suomalaisten kodinvaihdot sujumaan turvallisesti ja joustavasti, eivätkä eri toimintamallit riitele tätä arvoperiaatetta vastaan”, summaa Kyhälä uuden Huom! -brandin tuomisesta konsernin valikoimaan. 

Huom!:lla on tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla kolme toimipistettä ja noin 80 kiinteistönvälittäjää. ”Tavoitteenamme on laajentua valtakunnalliseksi ketjuksi ja rekrytoida aktiivisesti itsenäisten yrittäjien verkostoa. Nyt saimme solmittua yhteistyösopimuksen Sitex Oy:n kanssa, joka tulee avaamaan Huom! -toimistot Mikkeliin ja Lappeenrantaan tämän syksyn aikana”, toteaa Rantanen. Sitex Oy:n toimitusjohtajana toimii Olli-Pekka Randelin, jolla on alan vankka kokemus mm. SKV Kiinteistönvälityksestä. 

Lisätietoja:

kenttäjohtaja Jukka Rantanen
Huom! Huoneistomarkkinointi Oy, gsm 050 3411 391, jukka.rantanen@huom.fi 

toimitusjohtaja Risto Kyhälä
Realia Group Oy, gsm 0400 99 88 00, risto.kyhala@realia.fi 

toimitusjohtaja Olli-Pekka Randelin
Sitex Oy, gsm 0440 22 53 72, olli-pekka.randelin@sitex.fi